Sponsoriksi Piiruun!

Tampereen Pispalassa sijaitseva Rakennuskulttuurikeskus Piiru, entinen Uittoyhdistyksen talo, on rakennettu vuonna 1892, ja sitä on laajennettu 1920-luvulla. Talo on ollut työtilana ja myöhemmin asuntoina aina 2000-luvun alkuun saakka. Tämän jälleen talo oli tyhjillään joitakin vuosia, ennen kuin Pirkanmaan rakennuskulttuuriyhdistys ry vuokrasi sen 30 vuo­den ajaksi kunnostusvelvollisuudella.
 
Nyt taloa korjataan pysyväksi korjausrakentamisen neuvontakeskukseksi, joka puuttuu Tampereen seudulta. Rakennuskulttuurikeskus Piiru on myös säilyttävän korjausrakenta­misen oppimisympäristö. Talon seinistä näkyy eri aikakausien kerrostumia ja rakenteita. Lisäksi Piirussa pidetään erilaisia näyttelyitä, kursseja sekä tapahtumia ja sieltä saa rakennusneuvontaa.

      
 

Kaikki talossa tehtävät korjaukset tehdään säästävällä tavalla vanhaa kunnioittaen ja niin, että ne voidaan huoltaa ja korjata uudelleen tarvittaessa. Taloon valittavat korjausraaka-aineet ja rakennusosat valitaan aikaisempiin rakenteisiin ja materiaaleihin sopiviksi.
 
Rakennuskulttuurikeskus Piiru tekee yhteistyötä erilaisten toimijoiden kanssa. Monet kumppaneista ovat oppilaitoksia ja yrityksiä, jotka ovat myös sponsoroineet keskuksen toimintaa. Piiru tarvitsee yhteistyökumppaneita, sillä yhdistyksen budjetti on pieni ja toimintatilan kunnostus on suuri projekti. 
 
Tuen vastineeksi kumppanit löytävät Piirun verkostosta uusia kumppaneita ja asiakkaita.  Kumppanit saavat Piirun nettisivuille logon ja linkin omille sivuilleen osoitteeseen: http://www.piiru.fi/korjauskeskus/tukijat, lisäksi taloon tulee näkyviin tuotetiedot. Kumppanit saavat näkyvyyttä yhdistyksen tapahtumissa ja voivat liittyä yhdistyksen jäseniksi. Tarkoitus on, että vierailijat löytävät Piirusta korjauskohtei­siin sopivia ratkaisuja, joita he voivat hyödyntää omissa korjaushankkeissaan. 
 
Pirkanmaan rakennuskulttuuriyhdistys ry on hyväksytty yhteisöverotuksen lahjoitusvähennyksen piiriin. Yhdistykselle lahjoitettu summa voidaan siis vähentää yhteisöverotuksessa. Vähennyskelpoisen lahjoituksen alaraja on 850 euroaja yläraja on 50 000 euroa. Lahjoituksen vähentämistä varten verovelvollisen on liitettävä veroilmoitukseensa asianmukainen selvitys verovuonna annetuista lahjoituksista.
 
Kumppanit voivat liittyä myös Osaajafoorumiin, josta löytyy ammattitaitoisia tekijöitä.
 
Ota yhteyttä:
info (at) piiru.fi
Irma Rantonen, puh: 0505622552
 
Avaa printattava Sponsoriksi Piiruun -esite: sponsoriksi.pdf