Palokara

Piirun oppimisympäristö - Kissala

Palokara

Puu kutistuu kuivuessaan. Kuivumisen aiheuttaman kutistuman ero pysty- ja poikkisuunnassa on niin suuri, että se on otettava huomioon hirsitaloa rakennettaessa. Vaakasuoran hirsiseinän on kuivuessaan päästävä laskeutumaan vapaasti. Tästä laskeutumisesta on hyötyäkin, sillä hirsien väliset tilkityt saumat pysyvät tiiviinä ja lämpiminä. Kuitenkin vaaka- ja pystyrakenteen liittyessä toisiinsa esimerkiksi ikkuna- ja oviaukkojen yhteydessä on tämä laskeutuminen otettava huomioon.

Asianlaita on samoin palomuurien kohdalla. Näissä kohdissa käytetäänkin pystysuoraa puuta, karapuuta, joka sallii hirsirungon painumisen. Palomuurin vieressä olevaa pystypuuta kutsutaan palokaraksi. Hirsien painumisen vuoksi väli- ja yläpohjan palkkeja ei myöskään voi tukea toisesta päästään savupiippuun ja toisesta hirsiseinään, sillä silloin lattiasta tai katosta tulee vino. Hirsirungon laskeutumisen vuoksi hirsirakennuksen laudoitus tai tapetointi ja muut viimeistelytyöt voitiin tehdä vasta 3-4 vuoden kuluttua rungon pystyttämisestä.