Vanhan rakennuksen lämpöeristäminen ja kosteusongelmat

Vanhan rakennuksen lämpöeristäminen ja kosteusongelmat
Rakennuksen huolto ja ylläpito

Entistä parempi –ilta 17.1.2013 Vanhalla kirjastotalolla.  Aiheesta oli puhumassa arkkitehti Outi Palttala, joka on erikoistunut säilyttävään korjausrakentamiseen sekä ekologiseen uudisrakennustapaan.

Puhujana Outi Palttala

Kokonaisuuden hallinta on tärkeää vanhan rakennuksen korjauksessa. Perusasiat on tarkistettava ja toimivuus varmistettava aina kunkin rakennuksen lähtökohdista. Jokaista rakennusta tulee huolta ja pitää kunnossa. Huoltovapaina materiaaleina ja ratkaisuina myytävät tuotteet ovat usein vaikeita  kunnostaa tai korjata.

Katon kunnossapidossa on olennaista sen puhtaana pito sekä läpivientien ja vesikatteen kunnon tarkkailu. Mikäli vesikaton alla on kuljettavissa oleva ullakkotila, pääsee läpivientien tiiviyttä ja katteen kuntoa tarkistamaan myös sen alapuolelta.

Rakennuksen alapohja eli ryömintätila on pidettävä kuivana. Pintamaan kaato on suunnattava oikeaan suuntaan eli satavat ja sulavat vedet johdetaan poispäin rakennuksesta. Maanpinnan kallistusta on syytä tarkistaa tasaisin väliajoin, sillä se saattaa muuttua, roudan liikkeestä, maa-ainesten painumisesta ja kasvien lehdistä kertyvästä humuksesta. Perustusten ja kellarin kosteusolosuhteisiin vaikuttaa rännien ja vedenpoistojärjestelmän toimivuus. Usein alapohjien ongelmana on ollut liian hienojakoinen maa-aines, joka nostaa kapillaarisesti kosteutta perustustason alta. Alapohjan kosteus on suurin kesäaikaan: mikäli kesän säätila on pitkään kostea ei lisätuuletuskaan kuivaa alapohjaa riittävästi, jolloin olosuhteet voivat muodostua suotuisaksi homeelle ja lahottajasienille. Tällöin maa-aines on vaihdettava kapillarisoimattomaan maa-ainekseen, joka ei pääse nostamaan kosteutta, kuten hienoaineettomaan sepeliin tai esimerkiksi lecapapuun. Rakennuksen sokkelissa ei saa olla kosteutta kerääviä vaakatasoja tai koloja, joille vettä pääsee kerääntymään, jolloin alahirren tai -juoksun kosteuskuormitus lisääntyy.

Ilmanvaihto, ilmavuodot ja rakenteen hengittävyys on erotettava toisistaan. Ilmanvaihto. Vanhoissa rakennuksissa ilmanvaihto on enimmäkseen ollut alipaineilmanvaihtoa. Tulisijoissa valkea imee palaessaan ilmaa, jolloin uunit ovat olleet tehokas poistoilmaimuri. Uunien käyttämättömyys johtaa pienempään ilmanvaihtoon kuin aiemmin - samaan aikaan asumisen kosteuskuormitus on lisääntynyt. Mikäli vanhaa rakennusta ei enää lämmitetä säännöllisesti uuneilla, pitää ilmanvaihtoa tehostaa esim. koneellisella poistolla märkätiloista. Vanhan rakennuksen ilmavuotoja tiivistettäessä, kannattaa huomioida korvausilman saanti esim. uusilla säädettävillä venttiileillä.

Rakenteen hengittävyys. Hengittävällä rakenteella tarkoitetaan rakennetta, johon voi helposti siirtyä ympäristöstä vesihöyryä diffuusiolla ja jossa vesihöyry voi sitoutua hygroskooppiseen aineeseen tai vapautua siitä ja siirtyä helposti takaisin ympäristöön. Hengittävässä rakenteessa ilma ei kulje rakenteen läpi, eikä niillä voi korvata ilmanvaihtoa, vaan se toteutetaan normaalisti suunnitelmien mukaan. Hengittävä rakenne voi kuitenkin hieman lievittää puutteellisen ilmanvaihdon haitallisia seuraamuksia (hiilidioksidia siirtyy vähän seinärakenteenkin lävitse osapaine-erojen takia).

1970-luvulta asti rakenteisiin laitettu höyrynsulkumuovi pyrkii estämään lämpimässä sisäilmassa olevan kosteuden pääsyä rakenteisiin. Samaan aikaan purun ja kutterinlastun eristeenä syrjäyttänyt mineraalivilla (lasi- tai kivivilla) ei pysty sitomaan solurakenteeseensa kosteutta, ja menettää siksi lämmöneristyskykyään jo pienilläkin kosteuspitoisuuksilla. Mineraalivillat eivät myöskään pysty kuljettamaan kosteutta vaakasuunnassa, vaan rakenteeseen päässyt tai siellä tiivistynyt vesi valuu alaspäin (alajuoksuihin suositeltiin siksi kestopuuta). Hengittävässä rakenneperiaatteessa ei höyrynsulkumuovia käytetä, vaan sisäilman kosteuden pääsyä rakenteeseen jarrutetaan sisäpuolelle tehtävillä materiaalivalinnoilla. Eri materiaaleilla on erilainen höyrynläpäisevyysominaisuus ts. kosteusvastus. Kerrosrakenteessa kosteusvastuksen tulee olla vähintään 5 kertaa suurempi rakenteen sisä- kuin ulkopinnassa. Sisäilman kosteus ei aiheuta ongelmaa massiivirakenteissa, kuten hirsi- tai tiiliseinissä.

Kattovuoto on yleisin kosteusongelmien aiheuttaja rakennuksissa.  Mahdolliset kosteusvauriot on syytä tarkastaa säännöllisin väliajoin. Höyrynsulkumuovin käyttäminen yläpohjassa on ongelmallinen vesikatteen vuotojen havaitsemisen kannalta, kun vesi ei tule vuotokohdalla sisäpuolelle näkyviin, vaan voi siirtyä pitkiäkin matkoja rakenteessa ilman, että sitä voidaan asuintiloissa havaita. Tällöin kosteutta voi kulkeutua rakenteeseen pitkään ja aiheuttaa laajat vauriot ennen tilanteen huomaamista. Mikäli vanhaan vinttiin tehdään uutta asuintilaa, kannattaa rakenteet valita niin, että ennemmin tai myöhemmin tulevat vesikatteen vaurioista johtuvat vuodot pystytään havaitsemaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Sisäilman kosteuden hallinnan ja vesikattovuoden löytymisen kannalta esim. sisäkattoon laitettava puupaneeli ja ilmansulkupaperi ovat toimiva ratkaisu. Mikäli epäillään sisäilmakuormituksen olevan suurta (esim. märkätilat) voidaan rakennetta tehostaa vielä käyttämällä näiden takana kovaa puukuitulevyä ennen puukuitu, pellava- tai turve-eristeitä.

Vanhan rakennuksen lisäeristäminen. Ennen lisäeristystoimenpiteitä talon mahdolliset ilmavuotokohdat kannattaa kartoittaa joko lämpökuvaamalla tai käyttämällä digitaalista infrapunalämpömittaria lämmityskaudella. Näin saatujen tietojen avulla voidaan päätellä riittääkö kohteessa ilmavuotojen tiivistys, vai tarvitaanko laajempia toimenpiteitä.

Rakennuksen yläpohja on edullisin paikka tehdä lisäeristys ja usein energiatehokkain toimenpide. Lisäeristystä tehtäessä on tärkeää, ettei yläpohjan tuulettavuutta unohdeta. Vanhat eristeet voidaan jättää paikoilleen, ellei ilmavuotoja ole, eivätkä ne ole kastuneet esimerkiksi kattovuodon yhteydessä. Määräysten mukaisesti toimittaessa noin 45 cm:ä selluvillaa on riittävä määrä. Vanhojen rakennusten kanssa luonnonkuitueristeet toimivat kosteusteknisesti hyvin. Ullakkotiloja rakennettaessa lappeen suuntaiset eristykset on hyvä jättää tekemättä harjan piikkiin saakka. Vesikatteen ja tuulensuojalevyn (jota vasten tulee eristekerros), tulee jättää noin 10 cm:n tuuletustila, johon ilma pääsee virtaamaan räystäältä ja poistumaan harjakolmion tuuletustilaan,  joka taas tuulettuu talon päätyihin asennettavien tuuletusventtiileiden kautta. Mikäli lappeen suuntainen eristys tehtäisiin harjalle asti, silloin rakenteen tuuletusta täytyisi tehostaa alipaineventtiileillä, joiden toimintavarmuus ei aina ole riittävä ja lisäksi katteen läpiviennit lisääntyisivät, joka taas lisää katon vuotoriskiä.

Hirsiseinän sisäpuolinen lisäeristäminen kannattaa harvoin, koska varaava hirsirakenne jää eristeen ”väärälle” puolelle. Korjausvaiheessa vanhat pinkopahvikerrokset voidaan jättää paikoilleen, koska ne toimivat hyvin ilmansulkukerroksena. Lisäksi niissä olevat vanhat tapettikerrokset ovat osa talon historiaa, josta joku voi olla myöhemmin kiinnostunut. Hirsiseinä ei tarvitse kosteussulkua, sillä massiivipuu toimii hyvin kosteusteknisesti. Ilmansulkupaperointi on kuitenkin tärkeää ja erityisen huolellinen kannattaa olla seinärakenteen liittymissä ylä- ja alapohjiin.

Alapohjan lisäeristäminen ja tiivistäminen on aina tapauskohtaista. Ennen lisäeristämistä kannattaa verrata lattian nurkkien, seinien ja liitoskohtien pintojen lämpötiloja toisiinsa mahdollisten vuotokohtien löytämiseksi. Eristettä voidaan myös vaihtaa parempaan vain ulkoseinän viereltä, jolloin koko lattiaa ei tarvitse avata.

Korjausrakentamisen energiatehokkuusmääräyksistä on tulossa lakiesitys, joka tulee voimaan 07/2013. (http://www.ymparisto.fi/) Tavoitteena on rakennuksen energiatehokkuuden parantaminen sen muutos- ja korjaustöissä. Periaatekaavio on luettavissa osoitteessa http://www.taloyhtio.net/.

Kirjoittaja: Outi Palttala
Kuva: Irma Rantonen